Koskimelonta Pernoonkoskella 17.5.-19.5.2019

Koskimelontaseura Kohinan koskimelonnan alkeiskurssi Kymijoen Pernoonkoskella oli hieno tapahtuma. Lauantaina 18.5.2019 harjoittelimme lossausta, kaarimelontaa, peruuttamista ja tuentoja. Harjoittelimme Ruhankosken molemmin puolin, Ruhaväärässä aluksi virtaan melomista eri tavoin. Ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään eskimon luonnossa ensin tyvenessä kylmäharjoitteluna ja kerran myös koskessa 🙂  Laskimme myös Ruhaväärän useampaan kertaan sekä viereisen Ruhankosken noin viisi kertaa. Ruhankoski oli kohtuullisen haastava, mutta kuitenkin pystyssä pysyttävä. Harjoittelin lauantaipäivän freestyle-kajakilla, mikä oli hieman jännittävää ensimmäistä kertaa luonnonvedessä, mutta olin tyytyväinen että pysyin kaikki laskut pystyssä, myös Pykinkosken, vasemmalle kaartuvan kosken Sittarännin toisella puolella jokea.

Sunnuntaina vaihdoin itselleni ns. normikoskikajakin, kun lähdimme melomaan vastavirtaan kohti yläjuoksun Torminvirtaa. Koski oli riittävän hurjan näköinen meille alkeiskurssilaisille. Onnistuin kaksi kertaa laskemaan kosken kaatumatta, yhtä monta kertaa jouduin uimaan. Eskimoon minulla ei ollut tässä kohtaa minkäänlaista palaa, sain kuitenkin kohtuullista tuntumaa millä reitillä ja tekniikalla koskea pitäisi laskea. Laskimme koko kurssi lopuksi yläjuoksun hieman pidempää ja helpompaa kiertoreittiä alas. Valitsimme kaikki keskimmäisen Karkuunkosken, jossa oli ihan tuntuvat aallot, vaikka ei ihan Torminvirran Myllykosken pääjuoksun veroinen ollutkaan. Lopuksi laskimme Sittarännin, jonka onnistuin laskemaan pystyssä päin 🙂   Hienoa lopettaa kurssi tähän onnistuneeseen laskuun.

Tominvirran Myllykoskessa 18.5.2019
Myllykosken keskellä
Aallon pohjalla
Sittaränni illalla 17.5.2019
Sittarännin ylävirta illalla 17.5.2019
Koskenlaskua Sittarännissä (Siltarännissä kuvan mukaan) vuonna 1924 soutuvenheellä keulien. Tuolloin ei oltu vielä rakennettu lisälaskureittejä, siksi koski on selvästi voimakkaampi. Aikana jolloin laskukajakit olivat puuta ja miehet jotain muuta… 😉
Pernoonkosken Sittaränni 19.5.2019
Kolme eri laskureittiä Pernoonkosken alajuoksulla, Sittaränni kuvan oikeassa reunassa ei näy kunnolla. Kaksi muuta reittiä sen sijaan näkyvät hyvin. Keskimmäinen reitti on laskukelvoton vaarallisen pysäyttävän stopparin takia.

Koskivideot

https://drive.google.com/file/d/1UMKK1hg8cqVrrK2gAVDPRXXiy5u1IoCr/view

https://drive.google.com/file/d/1LpoX7B_zOokJjzOZe-cHozpBo0We0ax4/view

https://drive.google.com/file/d/1oI9a7Cg4aq7KdvhkaFJb9vQS4tsEF35N/view

 

 

Julkaissut Henri Korhonen

Henrin Urheilublogi. Erityisesti urheiluun ja retkeilyyn liittyvät asiat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: