Viimeksi olin melontaretkellä Inkoon Sadelnissa eli suomeksi sanottuna Satulassa pääsiäisenä aprillipäivänä 2019. Silloin lahdenpoukamissa oli vielä jäitäkin ja tuuli kohtalainen. Nyt oli tyyntä, hieman utuinen ja pilvinen mutta lähes tyyni syysviikonloppu. Lähdimme Petrin kanssa isolla kaksikolla Inkoon keskustan venesatamasta ja ensiksi kävimme Stora Fagerön saaressa tekemässä hieman polttopuita mukaan Satulaan. Sitten meloimme lähes suorinta reittiä Satulaan, jossa oli myös kolme lintumetsästäjää paikalla alleja pyydystämässä. Lämmitimme tuvan ja akkulampulleni löytyi hyötykäyttöä muuten pimeässä tuvassa. Toki kynttilätkin olivat avuksi. Seuraavana aamuna oli lähes täysin tyyni jolloin suuntasimme Hevoselle eli ruotsiksi Hästenille. (Olen ihmetellyt kuka on keksinyt saarten nimet väärinpäin, koska suurempi saari pitäisi olla Hevonen ja pienempi Satula eikä päinvastoin). Hevonen on länsipuolelta korkean rantakallion omaava pienehkö saari, jonka itäpuolella on laakeampaa. Saari sijaitsee kohdassa, jossa pohjoispäässä aallot tekevät pienelläkin tuulella herkästi murtuvaa ristiaallokkoa rantamatalikkoon. Siksi rantautuminen ja rannasta lähtö on erityisen haastavaa, nyt se onneksi onnistui todella hyvin.
Hevosen autiotupa on sisältä muuten ok, mutta sieltä oli purettu kamiina ja sisällä oli tunkkainen haju, mikä kieli kosteusongelmista. Ulkona oli huussi. Päiväretkeilyyn kiva kohde kun on ihan tyyni keli, mutta muuten paikkaa ei voi suositella. Paluumatkalla pidimme tauon Härjänsaaressa. Sieltä on komeat näköalat ulkosaaristoon. Kallbådan 100 vuotta ja Rönnskärin tänä vuonna 220 vuotta täyttävät majakat siintivät horisontissa komean näköisinä. Erityisesti Kallbåda on vaikuttava, koska iso punainen rakennus on ylhäisessä yksinäisyydessään hyvin erottuva merkki ulkosaaristossa. Matkaa melonnasta tuli noin 40 km.
