Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Suomenlahden ympäripurjehdus 8.5.-15.5.2021

Olin ensimmäistä kertaa pitkällä purjehdusretkellä mukana toukokuun toisella viikolla Petri Sutisen purjeveneellä. Alkuperäisiä suunnitelmia piti muuttaa tuulten muuttumisen seurauksena, mutta lopputulos oli lopulta todella hieno. Lähdimme matkaan Tammisaaresta lauantaina 8.5. ja ensimmäinen päivä oli minulle kaikkein hankalin. Noin kympin sivuvastainen tuuli rynkytty kuusimetristä purjevenettä sen verran paljon että oloni ei ollut kovin hyvä muutamaan tuntiin, kun ylitimme suoraan Suomenlahden. Päästyämme Viron Osmussaareen olo parani ja saari itsessään oli todella kaunis luonnonvarainen paikka. Yövyimme lahdenpoukamassa pienen laiturin vieressä.

9.5. sunnuntaina meitä seurasi vain yksi paimenkoira saarikierroksen aikana. Ainoastaan yksi perhe asui saaressa. Majakka oli komea paikka, pääsimme sisään ja myös neuvostoaikaista linnoitusta näkyi majakan lähistöllä jonkin verran. Majakan lähellä on myös kaunista klinttikalliota, kalkkikivestä muodostunutta törmää meren rannalla. Saaren kierros oli noin kympin lenkki. Saarella laidunsi myös ylämaan karjaa, ruskeita sarvipäisiä lehmiä. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Lähtiessämme satamasta sunnuntai-iltapäivänä tuulen suunta hankaloitti oikeaan suuntaan pääsemistä, mutta hetken veivaamisen jälkeen sekin onnistui lopulta hyvin. Saaren ranta oli hyvin matalaa ja karikkoista pitkälle. Purjehdimme Viron luoteisrannikkoa Pakrisaaria kohti ja näimme hyvin hiljaa ja matalalla lentävät kaksi Boeing-CH-47 Chinook kuljetushelikopteria rannikolla armeijan laivan kanssa harjoituksessa. Pakrisaaret olivat kaunis saaripari, joiden pohjoisreunoja peittivät harmaat klinttikalliot. Yövyimme läntisen eli Suur-Pakrin pohjoispuolen lahdenpoukamassa rannassa ankkurissa, koska rantaan ei päässyt kunnolla mitenkään. Rannalla näkyi myös läjä veneenhylkyjä.

Maanantaina 10.5. aikaisin lähdimme liikkeelle ja aluksi näimme Paldiskin vanhan neuvostoaikaisen sotasataman kauempana lahdenpohjukassa ja niemen kärjessä olevan komean Pakrin majakan. Pakrin niemellä oli komea ja korkea klinttikallio. Viron rannikko poikkeaa hyvin selvästi Suomen rannikosta, saaria on vähän, ne ovat melko suuria ja niemenkärjet ovat korkealla merenpinnasta. Karikkoa on paljon vähemmän. Veneilijöitä ei näkynyt juuri lainkaan vaikka oli kaunis kevätsää. Purjehdimme Naissaaren eteläpuolelta ja yritimme Tallinnan edustalla päästä Aegnan saaren eteläpuolen matalikosta suorinta reittiä läpi mutta tämä ei onnistunut. Vene juuttui kölistä kiinni pohjahiekkaan ja veneessä olleella airolla saatiin vene irti. Kiersimme saaren pohjoispuolitse ja jatkoimme purjehdusta Pranglin saarten eteläpuolelta kohti Jumindan niemeä, jonka pohjoiskärjessä olevaan lahteen ankkuroiduimme yöksi.

Tiistaina 11.5. jatkoimme kohti Vaindlon saarta, joka on Viron aluevesien uloimpana oleva saari keskellä Suomenlahtea. Koordinaatit 59.81727179542206, 26.360571701583556. Ohitimme saaren länsipuolelta, komea majakka ja muutama rakennus näkyivät saarella. Seuraavaksi purjehdimme aivan kansainvälisen vesirajan rajapintaa Suursaaren pohjoispuolelta ja näimme tämän ennen Suomelle kuuluneen komean saaren melko läheltä. Suursaaren länsipuolelta kulkee myös kansainvälinen vesiväylä Pietariin, josta meni suuria tankkereita vierestä. Yritimme Suomen puolella ensin rantautua Kilpisaareen, mutta jatkoimmekin yöksi Ulko-Tammioon.

Keskiviikkona 12.5. kävimme tutustumassa saareen, kiersimme ensin kallioon kaivetun tunnelin alta. Saari oli jatkosodan aikana sotilaskäytössä ja Somerin taistelusta on myös muistomerkki vuodelta 1942. Kaksi tykkiä on myöhemmin tuotu saarelle muistoksi 152/45 C (Canet) ja 76 It / K vuodelta 1931. Kallioon oli kaiverrettu myös vanhoja venäjänkielisiä kirjoituksia tunnelin suulle. Saarella on myös rajavartiolaitoksen merivalvontatorni ja tupa saunalla varustettuna.

Jatkoimme tyvenessä hitaasti kohti länttä täältä kaakonkulmalta. Tuuli oli lähes nolla, joten Petrin lanseeraamaa virsikirjaa eli molemmat purjeet auki levällään kirjan muotoon avattuna yritimme hyödyntää minimaalisen tuulenvireen. Purjehdimme ulkosaariston linjaa Kirkonmaan ja Haapasaaren välistä Kotkassa. Pyhtään puolella menimme Kaunissaaren ja Ristisaaren eteläpuolelta ja ankkuroiduimme Mustaviirin isoista kivenjärkäleistä rakennettuun luonnonsatamaan. Pitkäviiri on kaunis hiekkarantainen saari tämän pohjoispuolella ja Mustaviiri on Struven ketjun eteläisin piste Suomessa. Kävimme katsomassa tämän vanhan kolmiomittaustornin paikalla olevan näkötornin ja luontopolun kivilabyrintteineen vielä keskiviikkoiltana.

Torstaina 13.5. jatkoimme matkaa Mustaviiristä länteen. Loviisan aluevesillä Orrengrund kiinnitti huomiota. Tiiskerin majakkasaari oli tällä etapilla mieleenjäävin kohde, menimme aivan saaren vierestä. Porvoon edustalla purjehdimme Tove Janssonin kesämökkinä tunnetun Klovaharunin vierestä, jossa mm. Muumipappa ja Meri on ammentanut ideansa. Muut tällä välillä kuvaamani saaret olivat Gaddarne, Nygrundet, Övre Kummelskär ja Nedre Kummelskär ennen Klovaharunia. Tämän jälkeen tuli Högharun karu mutta kaunis kalliosaari, joka oli hyvin viistosti mereen laskeva luoto. Seuraavat saaret olivat Kalkskär, Porvoon majakka siinsi kaukana ulkomerellä. Kölhällen tuli ennen Tiiskeriä. Helsinkiä lähestyessä vastaan tulivat Eestiluoto, Itä-Tonttu ja Länsi-Toukki (kuka on keksinyt nimetä nämä lähellä toisiaan olevat saaret näin typerästi..) Isosaaren eteläpuolella oleva Päntärin saari valikoitui yöpymispaikaksi. Paikalla näimme hylkeenpoikasen rannalla lähestyesämme saarta sekä paljon lintuja. Saarella oli myös romahtanut autiotupa.

Perjantaina 14.5. jatkoimme kohti länttä. Seuraavaksi tulivat Stenskär, Kytö Espoon aluevesillä. Örskär ja Bylandet Porkkalan vesillä. Juktenskobben ja Skrobban sekä Engelskobben, Västerlandet ja Salmenhästen ennen Rönnskärin majakkasaarta. Salmenin saari on iso metsäinen saari. Liinkobben on kaunis karu kallioluoto. Vitgrund näkyi myös kaukana. Mossaskär on isompi saari. Mäkiluodon linnakesaari erottui maisemasta selvästi samoin kuin Kallbådan majakka. Nämä ovat keskeisen tärkeitä ja tunnettuja saaria Porkkalan saaristossa. Kallbådan majakalta Viron Naissaareen on matkaa vain noin 40 km eli Suomenlahti on kapeimmillaan tässä kohdassa. Stor Träskön on myös suuri hyvin leimaa antava saari. Sommarön retkeilysaaren jälkeen tulivat Hästenin karit ennen Hästeniä ja Sadelnia. Ryssharun Mustakylpy, Smörskär eli Voikari tulivat Inkoon saaristossa. Ytterlandin saari on kaunis, siellä on myös autiotupa. Viimeiset saaret Tammisaaren aluevesillä olivat Skarvkyrkan, Äggharu ja Hästö-Busön linnakesaari sekä Revskär. Perjantaina kohokohta oli kuitenkin nouseva tuuli, joka nousi Jussaarta lähestyessämme noin 12-14 metriin sekunnissa. Nyt tuulen suunta oli myötäinen, joten se ei enää haitannut omaakaan oloa onneksi yhtään. Tuuli tyyntyi Jussaaren kohdalla, purjehdimme saaren pohjoispuolitse kohti Segelskärin tarunhohtoista majakkasaarta. Rantautuminen Segelskärin pohjoispuoliselle kalliosaarelle oli oma projektinsa, Petri viritti toisen ankkurin saaren vanhan teräksisen siltakaiteen kupeeseen, jolla vene saatiin lukittua riittävästi ja toiselle etsittiin veneen perästä laskukohta. Pääsimme yllättävänkin hyvin nousemaan veneestä kalliolle. Varsinaiseen Segelskärin saarelle nousemiseen ei tällä vedenkorkeudella löytynyt sopivaa paikkaa. Rantautuminen oli hieman haasteellisempaa kuin Päntärin saaressa. Tosin Viron rannikolla olimme maissa vain kerran Osmussaaressa, emme kertaakaan mantereella. Seuraavana päivänä tutkimme Segelskärin pookin ja autiotuvan enne Tammisaaren satamaan palaamista. Segelskärin pooki on betoninen ja tyhjä, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen. Myös kaksi lintubongaria tuli pookin vierelle tutkimaan valtavia ruokki- ja riskiläparvia.

Viron Osmussaaren puusto ja pensaisto oli omaleimaista.

Osmussaaren klinttikalliota majakan lähellä
Retkeilijät Osmussaaren majakan edustalla
Näkymä Osmussaaren majakasta saaren yli. Majakka sijaitsee Osmussaaren luoteiskärjessä ja saari on luoteis-kaakko- suuntainen.
Henri Osmussaaren laivan hylkyä tutkimassa
Osmussaaren neuvostoaikanen tulenjohtotorni vaikutti mielenkiintoisesti rakennetulta…
Osmussaaren kirkon jäänteet. Varsinainen kirkon muu osa on purettu neuvostovallan aikana.
Suunnittelupaussi veneessä
Pakrin majakka. Paldiskin sotilastukikohta sijaitsi tästä suoraan etelään samalla alueella.
Vaindlon saari on Viron uloin saari keskellä Suomenlahtea aivan aluevesien ulkorajalla.
Suursaari kuvattuna pohjoisesta aivan kansainvälisen vesialueen rajalta.
Kilpisaari oli ensimmäinen kosketus taas Suomen aluevesillä
Näkymä Ulko-Tammion näkötornilta
Somerin taistelun muistomerkki. Taistelu käytiin 8-9.7.1942.
Ulko-Tammion luontopolku tarjosi monipuolisia näkymiä. Tässä siististi siivutettua rantakalliota.
152/45 C (Canet)
Rantautuminen Mustaviirin kivikkoiseen luonnonsatamaan. Takana näkyy Pitkäviiri.
Tiiskerin majakkasaari oli yksi purjehduksen helmikohteista.
Söderskär
Harmaahylkeen poikanen ihmettelemässä Päntärin saarella, mihin suuntaan lähtisi 🙂
Päntäri auringonlaskun aikaan helatorstaina 13.5.2021
Halliluoto on Helsingin uloin paikka
Länsikylpy eli Västerbådanin luoto keskellä Tammisaaren aluevesiä
Rantautuminen Segelskärissä

Julkaissut Henri Korhonen

Henrin Urheilublogi. Erityisesti urheiluun ja retkeilyyn liittyvät asiat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: