Retkeilyaiheinen blogi
Kävimme kokeilemassa laskettelua Espoon Serenassa ja Nuuksion Swinghillissä sunnuntaina viimeisenä laskettelukeskusten aukioloviikonloppuna. Diana pärjäsi hienosti isoissa mäissä ja Nicolaskin laski Stigalla komeasti pienempiä lastenmäkiä 🙂
Julius pyöräili nyt toisen kerran ja Diana ensimmäisen kerran Bodomin-järven ympäri. Hienosti meni ja kivaa oli vappuaattona 🙂
Koskimelontaseura Kohinan koskimelonnan alkeiskurssi Kymijoen Pernoonkoskella oli hieno tapahtuma. Lauantaina 18.5.2019 harjoittelimme lossausta, kaarimelontaa, peruuttamista ja tuentoja. Harjoittelimme Ruhankosken molemmin puolin, Ruhaväärässä aluksi virtaan melomista eri tavoin. Ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään eskimon luonnossa ensin tyvenessä kylmäharjoitteluna ja kerran myös koskessa 🙂 Laskimme myös Ruhaväärän useampaan kertaan sekä viereisen Ruhankosken noin viisi kertaa. Ruhankoski oli kohtuullisen haastava, mutta kuitenkin pystyssä pysyttävä. Harjoittelin lauantaipäivän freestyle-kajakilla, mikä oli hieman jännittävää ensimmäistä kertaa luonnonvedessä, mutta olin tyytyväinen että pysyin kaikki laskut pystyssä, myös Pykinkosken, vasemmalle kaartuvan kosken Sittarännin toisella puolella jokea.
Sunnuntaina vaihdoin itselleni ns. normikoskikajakin, kun lähdimme melomaan vastavirtaan kohti yläjuoksun Torminvirtaa. Koski oli riittävän hurjan näköinen meille alkeiskurssilaisille. Onnistuin kaksi kertaa laskemaan kosken kaatumatta, yhtä monta kertaa jouduin uimaan. Eskimoon minulla ei ollut tässä kohtaa minkäänlaista palaa, sain kuitenkin kohtuullista tuntumaa millä reitillä ja tekniikalla koskea pitäisi laskea. Laskimme koko kurssi lopuksi yläjuoksun hieman pidempää ja helpompaa kiertoreittiä alas. Valitsimme kaikki keskimmäisen Karkuunkosken, jossa oli ihan tuntuvat aallot, vaikka ei ihan Torminvirran Myllykosken pääjuoksun veroinen ollutkaan. Lopuksi laskimme Sittarännin, jonka onnistuin laskemaan pystyssä päin 🙂 Hienoa lopettaa kurssi tähän onnistuneeseen laskuun.
Koskivideot
https://drive.google.com/file/d/1UMKK1hg8cqVrrK2gAVDPRXXiy5u1IoCr/view
https://drive.google.com/file/d/1LpoX7B_zOokJjzOZe-cHozpBo0We0ax4/view
https://drive.google.com/file/d/1oI9a7Cg4aq7KdvhkaFJb9vQS4tsEF35N/view
Pitkäperjantaina meloin Salon seudun yhden kansallismaiseman Uskelanjoen yläjuoksun. Lähdin liikkeelle Perttelin Pitkäkoskelta pohjapadon jälkeen. Tässä kohtaa vanhan myllyn vieressä on hyvä laskupaikka ja autolla pääsee ihan viereen asti. Pitkäkoski oli nimensä mukaisesti pitkä ja mutkikaskin koski, ihan hauska aloitus retkelle. Koski tekee useampia vaiheita, välillä pientä suvantoa, jonka jälkeen jatkuu joen keskellä olevan saaren molemmin puolin. Pitkäkoski on joen pisin koski, lähes 600 metriä. Vesi ei ollut hirveän ylhäällä tulvakorkeudella vaan lähinnä ns. normitasolla, joten kivien kolistelua tuli jonkun verran mutta hyvin meni silti läpi. Illinkoski oli heti tämän jälkeen sillan alla oleva pieni ja helppo koski. Seuraava koski oli Nokankoski, jossa mutka kääntyi ensin vasempaan ja koskivirtaus alkoi pienen saaren molemmilta puolilta. Laskin ulkokautta pienempää virtaa, joka osoittautui liian varovaiseksi valinnaksi tässä kohtaa. Kajakki jumittui matalikkoon ja jouduin jumppaamaan sen liikkeelle varsinaiseen koskeen. Koski oli lyhyt. Sitten tuli vastaan Perttelin kirkonkylä ja maantiesillan alitus. Tämä osuus Pitkäkoskelta Kaivolantien sillan kohdalle meni sujuvasti tunnissa.
Seuraavaksi tuli vastaan Yyrönkoski, joka vähän Nokankosken tapaan teki mutkan ensin oikeaan ja sitten vasempaan. Yyrönkoskessa myös näin suoraan koskesta hyppäävän ahvenen 🙂 Sitten tuli Kaukolankoski, joka on joen toiseksi pisin koski, noin 250 metriä. Kaukonlankosken rantatörmät ovat jyrkät ja komeat. Niittymaisemat ennen ja jälkeen taas ovat todella kauniita, myös jänis kiritti matkaa yhdessä kohtaa rannalla. Kaukolankoski oli lähes täysin suoraan melottava koski, siinä oli selvästi eniten vauhtia koko matkalla. Vesi oli nipin napin sen verran korkealla että kosken pääsi hyvin läpi, toki kivikosketuksiakin tuli tarpeeksi. Sitten tuli pienempi Lammaskoski. Lopenkoski ja Haukkalankoski olivat viimeiset kosket ennen moottoritien alitusta. Jaakko Sepän kohdalla on myös pieni koski, jolla ei ole varsinaista nimeä. Kajakkini perä vuoti sen verran että huomasin sen olevan puolisukellusvene tällä pätkällä pariin kertaan ja Jaakko Sepän kosken jälkeen tyhjensin sen toisen kerran. Loppumatka meni jo kivasti emäkirkon ohitse ennen kuin tuli Moisionkoskelle. Tällä koskella eniten haisi naurulokin kakit 🙂 Lopetin melonnan riippusillan alle rantatörmälle. Matkaa tuli melkein 20 km. Sää oli kaunis ja muutenkin hyvin melontaan sopiva, ei liian kylmän eikä lämmin.
Pitkäkoskelta Perttelin kirkonkylälle oleva osuus on sellainen, joka olisi hyvä meloa myös pelkästään pätkänä, koska Kaivolantien viereisellä pellolla on hyvää tilaa nostaa kajakki maihin ja auton kyytiin.
Sää oli kirkas ja aurinkoinen, mutta kohtuullisen viileä, kun aamulla Petri Sutisen kanssa pakkasimme kajakit Inkoon kalasatamassa ja lähdimme melomaan Satulaan, ulkosaariston kärjessä olevaan iankaikkisen vanhan saaristokulttuurin edustajan rantakallioita kohti. Bågaskärin merivartioasema bongattiin matkalla ja samoin Hästenin pienempi saari näkyi hyvin Satulasta. Myös Porkkalan majakka siinti horisontissa kauniisti 14 km matkan päässä kirkkaana päivänä. Saari osoittautui mielenkiintoiseksi kohteeksi, josta rantakalliolta löytyi satoja vuosia vanhoja kalastajien askelmapainautumia. Inkoon saaristossa pikku lahdenpoukamissa tuli vielä jäälauttojakin vastaan. Matkaa tuli 40 km yhteensä tästä vuoden ensimmäisestä päiväretkestä. Autiotupa oli viihtyisä ja siististi hoidettu, kiitos siitä paikallisille aktiiveille.
Oli hienoa kun Juliuskin pääsi tutustumaan melontatreeneihin Itäkeskuksen uimahallissa, kokeilimme koskenlaskuun sopivaa kaksikkokajakkia ja Julius kävi vesiliukumäessä ja muissakin altaissa. Kokeilin myös eskimoita uudella koskikajakilla.
Kävin ensimmäistä kertaa Markon kanssa tänä vuonna avannossa. Nyt pistin pipon päähän, avantotossut jalkaan ja ensimmäisellä vedolla sain uitua 25 metriä laitureiden välisen matkan! Oli kyllä hieno fiilis. Kävin myöhemmin vielä neljä kertaa pulahtamassa. Paikalla oli myös espanjalainen pariskunta, joka uskaltautui avantoon muiden suomalaisten kanssa.
Matti Nykänen oli ja on edelleen Suomen ja kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä. Pikkupoikana pidin peukkua telkkarin ääressä, kun Matti oli hyppäämässä arvokisoissa ja koko urheiluhullu Suomen kansa odotti pitkää hyppyä (taas kerran). Pitkällehän se Matti silloin liitelikin ja voitti. Matista jäi myös hieno ja lämmin omakohtainen muisto kun tavattiin hänet kerran keikalla Espoossa vuonna 2004. Oli todella surullista kuulla uutisista hänen menehtymisestään 3.2.2019.
Osanotot itseni ja tämän edustamani Henrin Urheilublogin puolesta kaikille Nykäsen läheisille. Nykänen on pysyvä ja tärkeä osa Suomen huippu-urheilun historiaa.
Onnittelut formulalegendalle tasavuosista. Schumacher on lajin ehdottomia legendoja ja edelleen monen ennätyksen haltija lajissa. Junnuna itse peukutin (Professori) Alain Prostia omana suosikkikuljettajanani, mutta Schumi teki silti lähtemättömän vaikutuksen minuun kuin suurimpaan osaan koko lajia seuraavaan muuhunkin F1-maailmaan. Alain Prostin lopetettua neljänteen maailmanmestaruuteensa kauden 1993 päätteeksi Williams-Renaultilla ja Ayrton Sennan järkyttävän kuolonkolarin seurauksena seuraavalla kaudella 1994 saman auton ratissa Schumille aukesi varsinainen menestyspolku ensin Benettonilla ja myöhemmin Ferrarilla. Samalta ajalta muistamme Damon Hillin, Jacques Villeneuven ja Mika Häkkisen mestaruudet 1996-1999 välillä. Schumacherin viisi peräkkäistä mestaruutta on edelleen todella kova ennätys siitäkin huolimatta että ylivoimainen auto helpotti voittamista merkittävästi loppuvaiheessa 2000-2004 välillä. Ennätyksellisen 91 GP-voiton rikkominen on edelleen todella vaikeaa, muttei toki mahdotonta muillekaan uusille kuljettajille.
Toivottavasti Schumacher vielä paranisi ja toipuisi ainakin sen verran, että voisi jotenkin osallistua tämän oman lajinsa seuraamiseen.
Olin ensimmäistä kertaa laskettelemassa Juliuksen ja Dianan kanssa Nuuksion komeissa erämaamaisemissa Solvallan rinteissä. Itse olen lasketellut viimeksi lukiossa 1990-luvulla Himoksella ja Kalpalinnassa sekä kerran lumilaudalla Himoksella 2001. Pienille tämä oli ensimmäinen laskettelukokemus. Siksi aloitimme lastenrinteestä ja itse tyydyin ohjaamaan sivusta sekä laskemaan Stigalla. Lastenrinne oli todella lyhyt ja olematon, mutta vuokrasuksilla lapset saivat kuitenkin hyvin jo ensituntumaa lähtörinteen yläpäässä.
Nuuksion jylhät maisemat ovat mahtavia ja rinteetkin hyviä, joten ei tarvitse välttämättä lähteä Lappiin tai Keski-Eurooppaan asti laskettelemaan 😉
Henrin Urheilublogi II 