Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Oulujärvi ja Hailuoto 22.7.-31.7.2021

Teimme Petri Kanagassalon kanssa yhdistetyn pyöräily-melontaretken Pohjois-Pohjanmaalle heinäkuun lopulla. Menomatkalla huomasin Kärsämäellä Harjunmäen muistomerkin, joka on pystytetty vuonna 1938 paikalle tien varteen Johan Sandelsin 5.5.1808 paikalla toteuttaman onnistuneen sotaoperaation muistoksi. Suomen sodan muistomerkin tekstin kultaukset tosin olivat jonkin verran uudistamisen tarpeessa. Ihmetytti miksei tätä komeaa historiallista kohdetta ollut mitenkään merkitty tien vieressä tms.

https://visitkarsamaki.fi/yhdistykset/harjunmaen-muistomerkki/

Kävin uimassa Pyhäjoessa ja Siikajoessa menomatkalla. Petri meni jo aiemmin edellisenä päivänä etukäteen Hailuotoon, jonne itse pääsin 22.7. illalla. Tuuli oli tuolloin vielä aika kovaa ja yövyimme saaren pohjoispuolella metsätien varressa muutama kilometri lossirannasta. Melontaan lähtö ei onnistunut alkuperäisen suunnitelman mukaan 23.7. tuulen noustessa lisää. Kävimme kioskilla lossirannassa tutkimassa tuuliennusteita ja seuraamassa tuulimyllyn siipien kasvavaa pyörintää. Petrin pyöräkin kaatui lopulta ilmavirrassa nojatessaan telineeseen tuulta vasten, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja palaamaan mantereelle.

23.7. kävimme Muhoksella tutustumassa Sakari Topeliuksen isoisän isän muistomerkille, joka on pystytetty Toppeliuksen isonvihan aikaisen piilopirtin paikalle. Kävelimme myös metsäpolkua jonkin matkaa. Kävin myös Oulujoessa uimassa ja tutustuimme Montan vesivoimalaitokseen, jonka bongasin itse jo aiemmin perheretkellä edellisellä Oulujoen visiitillämme vuonna 2015. Petri ajoi pyörällä Muhoksen kirkonkylältä Rokualle. Itse kävin tutustumassa tässä kohtaa Utajärven kirkkoon ja kotiseutumuseoon ulkopuolelta.

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/muhos/07

24.7. jatkoimme retkeä Rokuan kansallispuistoon, jossa yövyimme Jaakonjärven rannalla. Kävimme uimassa seuraavana päivänä ja sitten tutustuimme mm. vanhaan Pookivaaran palovartijan tupaan (1936-1975 käytössä) sekä näkötorniin, joka toimi sodan aikana lottien ilmavalvonta-asemana. Torni huojui hieman nytkin ollessamme huipulla, joten sodan aikana en olisi halunnut siellä olla. Syvyyden kaivo oli merkittävin luonnonnähtävyys alueella, vaikka tämä kaivo pitikin kavuta pohjalta huipulle hahamottaakseen kunnolla sen kokonaisuuden. Kävin tutustumassa Väätäjänniemen siirtolohkareeseen ja Säräisniemen kirkkoon ja kotiseutumuseoon Petrin ajaessa pyörällä Rokualta kohti Manamansaloa.

25.7. oli vasta ensimmäinen melontapäiväni. Yövyin edellisen yön Rytölahden kauniilla hiekkarannalla, jossa tie tulee aivan järven rantaan melkein kiinni. Väliin jää juuri sopiva tila leiriytymiselle. Auringonlasku oli todella kaunis ja Manamansalo on huikean kaunis saari kokonaisuudessaan. Matalat hienot hiekkarannat sekä myös korkeat törmät luovat kontrastia. Jääkauden aikainen harju ulottuu täältä Hailuotoon asti, siksi rannat ovat matalia pitkällä matkalla. Lähdin melomaan lossirannasta ensin Hiisiniemen ympäri ja sitten etelään kohti Önkkörin kanavaa. Hiisiniemessä oli kivoja kapeikkoja saarten välissä, jossa yhdestä uitin kajakin puisen pikkusillan alta nousten itse sillan yli. Varpokaarre oli kaunis paikka, mahtava pitkä hiekkaranta oli autio pelkästään yksi lokki otti siellä aurinkoa. Kävin uimassa tässä kohtaa ja pidin tauon. Önkkörin kanava oli helmi itsessään. Petrin bongasin lintutornista meloessani alueelle, joen varteen on tehty laitureita kun alue on kunnostettu EU-maakuntien kehittämishankkeen tukiprojektina. Harvinaiset viitasammakot asuvat myös tällä kanavan alueella. Kanavan rakensivat aikanaan venäläiset sotavangit ja ehti kasvaa lähes umpeen. Ruoppaus- ja kunnostustyöt tehtiin 2018-2020. Kanava erottaa Käkisaaren mantereesta. Matkaa Vuolijoen venesatamalle tuli noin 20 km. Kävimme syömässä Mekagrillissä, jossa oli erittäin ystävällinen omistaja. Hän huomasi vuodon auton pohjassa ja soitti paikalliseen korjaamoon, jossa kävimme tarkistamassa vuodon. Onneksi kyseessä oli vettä eikä polttoainevuoto, niin pääsimme jatkamaan matkaa normaalisti. Tutustuimme Muhoksen kirkkoon ja kotiseutumuseoon sekä keskustaan, mm. kunnantaloon paluumatkalla Hailuotoon. Kävin myös uimassa Muhosjoessa Kirkkosaaren uimarannalla. Ajoimme Hailuotoon ja yövyimme Vaskin autiotuvan pihalla, jossa oli myös skootterityttöjä retkeilemässä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96nkk%C3%B6rin_kanava

26.7. oli kaunis sää, tuuli oli tyyntynyt noin 3 metriin sekunnissa ja lähdin melomaan suoraan Ojankylänlahden yli noin 9 km vastarannalle. Tässä kohtaa huomasin ensimmäisen kerran mitä Hailuodon matalikossa melonta olisi. Jouduin melomaan pitkään ulospäin rannasta että pääsin etenemään edes mateluvauhtia vedessä, jossa oli noin melanlavan verran syvyyttä. Pidin ekan tauon tässä hiekkasärkällä. Seuraavaksi näin lehmiä rannalla laiduntamassa ja sitten tulikin vastaan jos Isomatalan seuraava hiekkasärkkä karikkoineen. Kivikkoa riitti todella pitkälle etelään enkä päässyt läpi ensimmäisellä yrityksellä vaan jouduin kiertämään Ulkoriisin eteläpuolelta. Tämän jälkeen oli onneksi syvää kun meloin suoraa linjaa Ulkoriisin karikolta Sunikarille. Sunikarilla oli kalasatama ja kaunis hiekkaranta, jossa oli paljon väkeäkin uimassa. Petri pyöräili myös paikalle Marjaniemestä. Kävin uimassa, pidin päivällistauon ja jatkoin matkaa kohti Marjaniemeä. Matikanniemestä työntyi jälleen pitkä karikko ulos merelle, jossa sai varoa siellä täällä olevia kiviä taas tarkasti. Kovalla tuulella melonta olisi todella vaarallista / mahdotonta tällä alueella juuri kivikkojen takia. Sää oli kaunis ja tyyntyi illan mittaan kun meloin Marjaniemeen, majakka näkyi jo kauas. Petri oli jo rannalla kun leiriydyimme lähimmälle hiekkarannalle.

Seuraavana päivänä 27.7. keli jatkui hyvänä ja jatkoin melontaa kohti Keskiniemen pookia. Yllätyksekseni siellä oli useita ihmisiä uimassa ja jopa maastopyöräilijöitä vaikka tiet saaren pohjoispäähän olivat aika kehnonlaiset. Kävimme tutustumassa pookiin ulkopuolelta ja jatkoin matkaa kohti Hiidenniemeä, jossa pidin hiekkasärkällä evästauon. Santosenmatala tuli Santos-Hoikan pookisaaren eteläpuolelta ja matalikko jatkui aivan lossirantaan asti. Jouduin jälleen kiertämään todella kaukaa rannasta. Petri tuli lossirantaan ja jatkoin vielä loppupätkän takaisin Vaskin autiotuvalle. Matkaa tuli noin 35 km per päivä eli yhteensä 70 km. Lähdimme auringonlaskun aikaan Hailuodosta, lossirannan kioskin omistaja kertoi että tämä oli lautan kaikkien aikojen ennätys, muistaakseni 373 autoa jonossa. Ajoimme yöksi Haukiputaan Jokikylän Mursunrantaan yöksi, jossa oli pieni rauhallinen juuri sopiva telttailupaikka ja pieni katoski ruokailua varten.

28.7. seuraavana aamuna kävimme uimassa Kiiminkijoessa, joka oli todella matala, pääsin kahlaamalla joen yli vastarannalle. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Haukiputaan kansainvälisestikin tunnettuihin kirkkomaalauksiin. Kirkko on rakennettu vuonna 1762 ja Mikael Toppelius, hänkin Sakari Topliuksen sukulainen oli aikanaan maalannut nämä aika halvalla palkalla viiden vuoden projektina. Tutustuimme myös Haukiputaan kotiseutumuseoon. Simojoen rannalla aivan valtatien vieressä on todella kaunis uimaranta, jossa on mm. lentopallokenttä ja laituri. Kävin tässä uimassa. Ajoimme Kemin Ajoksen saarelle, jonka meloin ympäri kauniissa iltasäässä. Lähdin melomaan kalasataman rannasta ja meloin saaren myötäpäivään ympäri. Veitsiluodon tehtaat ja jäänmurtaj Sampo näkyivät vasemmalla puolellani meloessan kapeikon läpi. Saaren eteläpuolella näkyi Keminkraaselin majakka kauempana kuitenkin hyvin selvästi. Yövyimme laavun vieressä grillattuamme ensin nuotiolla. Matkaa tuli noin 18 km.

29.7. ajoimme Keminmaalle tutustumaan Keminmaan kirkkoon ja kotiseutumuseoon. Kirkon tunnetuin ja erikoisin nähtävyys on vuonna 1629 kuolleen kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen mysteerisesti muumioitunut ruumis, joka on nähtävillä lasiarkussa kirkon lattian alla. Vuorossa oli Pirkkiön saaren melonta, joka on Suomen pohjoisin merisaari ja samalla Tornionjoen eteläisin saari. Kävimme lounaalla Mika Lähdekorven kanssa Tornion Umpitunnelissa ennen melontaani. Lähdin melomaan suoraan Suensaaren venesatamasta siltojen välistä. Meloin saarta myötäpäivään. Näin leirintäalueen uimarannan melottuani Kirkkopudaksen pienten koskien läpi. Myötävirtaus oli mukava ja kaislikko jatkui todella pitkään Uksei-saaren eteläpuolelta. Väylä oli kuitenkin hyvin ruopattu ja merkitty. Meloin kalasatamaan, jossa Petri oli jo pyörällä ja pidimme lyhyen tauon tässä. Jatkoin sitten kohti Taljan eteläkärkeä mukavassa myötätuulessa noin kolmen kilometrin matkan. Surffauskin onnistui tällä pätkällä kivasti 🙂

Röytän sataman jälkeen alkoikin vastatuuliosuus ennen kuin saavuin Prännärinniemen uimarannalle tauolle. Kiersin Pukulmin saaren itäpuolelta ja jatkoin kohti pohjoista. Virtakarin kohdalla törmäsin Ruotsin puolella koskeen, jonka luulin pääseväni läpi vastavirtaan, mutta tässä erehdyin. Jouduin kääntymään ja meloin virran yli Suomen puolelle. Jouduin temppuilemaan pitkään matalikossa ja kivien välissä olevassa koskessa jossa ei ollut edes akanvirtaa helpottamassa. Lopulta pääsin rantaan Pirkkiön pohjoispuolelle parasniemen rantaan, jossa Petri oli jo pyörällä. Leiriydyimme tähän. Matkaa Pirkkiön kierrosta tuli 29 km.

30.7. kävimme tutustumassa Alatornion kirkkoon, joka on myös Struven ketjun yksi mittauspiste ja vieressä olevaan kotiseutumuseoon. Kirkko on rakennettu vuonna 1797 Kustaa IV:n ollessa Ruotsin kuninkaana. Kävimme tämän jälkeen Tornion kirkossa, jossa oli todella kauniit maalaukset, varsinkin saarnastuolin koristelu oli vaikuttava. Käsityön yksityiskohdat olivat todella viimeisen päälle hiottuja. Petri luki jostain että Tornion kirkon tapulitorni olisi Suomen vanhin. Ajoimme yöksi Keski-Suomeen Muuramen Riihivuoren huipulle olevaan majoituspaikkaan, viihtyisä saunalla oleva päätyrivariasunto, jossa oli myös Tv. Kävimme ulkoa päin katsomassa Muuramen kirkkoa, joka on Alvar Aallon suunnittelema. Illalla ja yöllä satoi kaatamalla. Onneksi sade loppui seuraavaan aamuu mennessä.

31.7. kävin uimassa Muuratjärvessä ja tutustuin myös Säynätsalon kunnantaloon, Alvar Aallon ensimmäiseen ja merkittävään arkkitehtuurityöhön, joka on kansainvälisestikin tunnettu ja kiinnostava. Melontapahtumana oli meloa Muuratsalon ympäri, joka teki noin 15 km. Lähdin melomaan Lehtissaarta vastapäätä olevalta uimarannalta josta aluksi meloin sillan alitse Satasarvista kohti ja aloin kiertää saarta myötäpäivään. Petri lähti pyöräilemään saarta ympäri. Muuratsalossa on korkeita vaaroja, saari on maantieteellisesti erittäin kiinnostava. Siellä on myös Alvar Aallon suunnittelema ns. koetalo, joka toimi jonkinlaisena harjoitustyönä hänen myöhempiä töitään ajatellen. Etelässä oleva Lullinvuori oli laaja alue. Pidin tauon tässä pienellä uimarannalla, johon jätin kajakin nuotiopaikan viereen. Petri lähti tutustumaan Tapion alttariin, erikoiseen kiveen ja itse bongasin ensimmäisenä etelärannan lähellä olevat valtavat siirtolohkareet. Nämä olivat vielä suurempia kuin Väätäjänniemen lohkare, mutta päälle ei päässyt kiipeämään enää ainakaan minun taidoillani. Sikäli Väätäjänniemen lohkareesta Vaalassa jäi parempi muisto 🙂 Kävimme tutustumassa Lullinvuoren luolaan, jossa oli paljon erilaisia aukkoja kivenlohkareiden välissä. Muuratsalo on hieno saari, joka on hieno sekä meloa ympäri että retkeillä sisämaasta käsin. Nämä kolme luontokohdetta tekevät saaresta erityisen.

Harjunmäen muistomerkki Kärsämäellä muistuttaa Suomen sodan aikaisesta voittoisasta eversti Sandelsin taistelusta tällä paikalla 5.5.1808.
Toppeliuksen vanhan piilopirtin paikalla oleva muistokivi Muhoksella. Pirtti sijaitsi tällä paikalla 1700-luvulla, jolloin isonvihan aikana 1713-1721 Sakari Topeliuksen isoisän isä piilotteli alueella.
Petri Pookivaaran palovartijan tuvassa Rokuan kansallispuistossa.
Rokuan Pookivaara. Näkötorni toimi sodan aikana lottien ilmavalvonta-asemana.
Rokuan Syvyyden kaivo
Vaalan Väätäjänniemellä sijaitseva siirtolohkare oli hyvin kiivettävissä.
Varpokaarre Oulujärvellä oli hieno pitkä hiekkaranta. Taustalla Käkisaari.
Önkkörin kanavan maantiesilta
Hailuodossa ensimmäinen Iso Härkäsärkkä tuli vastaan Ojankylänlahden ylityksen jälkeen.
Hailuodon eteläkärjessä oleva Isomatala oli koko saaren laajin karikkoalue, joka piti kiertää todella kaukaa.
Sunikarin uimaranta oli kiva taukopaikka
Petrin ja minun teltat viritetty Marjaniemen majakan näköpiiriin yöpymistä varten 26.7.2021
Keskiniemen pooki Hailuodon pohjoisrannalla oli mielenkiintoinen nähtävyys.
Hailuoto auringonlaskun aikaan 27.7.2021. Lokki peesasi lossia kytäten kala-apajia samalla peräkuohuista.
Haukiputaan kirkko on erityisen vaikuttava Mikael Topeliuksen kauniiden maalausten ansiosta.
Maalaus maailman menosta
Keminmaan vanha kirkko
Kemin pitäjän kirkkoherran Nikolaus Rungiuksen muumioitunut ruumis Keminmaan kirkossa. Rungius eli 1560-1629.
Ajoksen saaren kierto Kemissä tarjosi mahdollisuuden tutustua kauempaa myös väylän ruoppaustyöhön.
Röytän satama Pirkkiön saaren kierron puolivälissä.

Julkaissut Henri Korhonen

Henrin Urheilublogi. Erityisesti urheiluun ja retkeilyyn liittyvät asiat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: