Sastamala 25.8.-26.8.2018

Menomatkalla kävin uimassa Pälkänevedellä Iharin kanavan puolelta, jossa oli muistona vanhat myllynkivet siltä ajalta, kun vesi virtasi nykyistä paljon korkeammalla. Palovedellä Jäminkipohjassa kävin seuraavaksi. Varsinainen kohde Sastamala osoittautui todelliseksi Pirkanmaan helmeksi, kun kävin Juliuksen kanssa Ilkan luona kylässä siellä kesällä 25.8.-26.8.2018. Näimme Marskin vanhan salonkivaunun huoltoaseman pihalla, jossa presidentti Risto Ryti ja marsalkka Mannerheim tapasivat natsi-Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin neuvottelujen aikana 4.6.1942. Kävin uimassa Kuloveden puolelta sillan ali Rautaveden puolelle. Sastamalassa oli monta komeaa kirkkoa, erityisesti Pyhän Olavin kirkko nousi ykköseksi tässä hienolla sijainnillaan ja vaikuttavalla ulkomuodollaan.

Taidemaalari Emil Danielsson rakennutti vuonna 1906 Karkun Pirunvuorelle kivilinnan, joka on nykyisin edelleen muistona taideateljeena. Pirunvuorella oli komeat näköalat kalliolta Rautaveden yli ja erityisesti kuuluisa luola, jossa kävimme tutustumassa. Suomen pisin riippusilta Keikyän kylässä vuodelta 1948 täytti myös tänä vuonna 70 vuotta ja hyvin kantoi edelleen 🙂

Marskin junanvaunun infokyltti
Marskin salonkivaunu
Valokuva vuodelta 1942 salonkivaunun seinällä
Henri fiilistelemässä Marskin paikalla ja Ile Rytin paikalla 🙂
Henri valmistautumassa Kuloveden uintiin. Julius seuraamassa rannalla 🙂
Julius Pirunvuoren kivilinnassa
Julius, Henri ja Ilkka Sastamalan Pirunvuoren Kivilinnassa
Ulko-ovella yhteisselfie. Oltiin kesän 2018 viimeiset vieraat ennen linnan sulkemista.
Pirunvuoren luolan infokyltti
Julius Pirunvuorella
Julius ja Ile luolatunnelmissa 🙂
Henri ja Julius Pirunvuoren ”Taiteilijakivellä”
Pyhän Olavin kirkolla juttelemassa
Julius ja Ile Pyhän Marian kirkolla
Kesäkahvilan kaara ja Blondi kuljettaja 🙂
Matti Klemetinpoika Peevon muistomerkki Keikyän riippusillan kupeessa
Muistokiven infokyltti
Julius Keikyän riippusillan luona
Silta kantoi hyvin 🙂
Suomen pisin riippusilta täytti 70 vuotta

Laukaa – Äänekoski 13.10.- 14.10.2018 – Lauri Sutelan syntymästä 100 vuotta

Keski-Suomen maakuntaretkellä Äänekosken Suolahdella oli vanha rautatieulkomuseo. Sattumalta huomasin, että Puolustusvoimien entinen jo edesmennyt komentaja, kenraali Lauri Sutela oli syntynyt tässä rautatietyöläisten asuttamassa pienessä kylämiljöössä lähes päivälleen sata vuotta sitten 11.10.1918. Lauri Sutelasta on lämmin omakohtainen muisto, kun hän oli vieraanamme Varsinaissuomalaisen osakunnan kuntaillassa 2.12.2009 Helsingin Uudella ylioppilastalolla.

Tutustuimme Päivin ja Magnuksen kanssa myös mm. Laukaan kanaviin, Kuusan ja Kuhankosken kanaviin sekä Paatelan kanavaan Äänekoskella.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suolahden_Wanha_Asema

Suolahden Wanha Asema vuodelta 1898 Äänekosken Suolahdella 120 vuotta myöhemmin 14.10.2018
Muistokilpi vanhan aseman seinustalla
Kenraali Lauri Sutelan syntymäkoti Äänekosken Suolahdella 14.10.2018
Muistokyltti rakennuksen seinällä lähes päivälleen 100 vuotta myöhemmin

 

 

Pohjois-Savon maakuntaretki 8.9.-9.9.2018

Kävin Nicolaksen kanssa Puijon tornissa tutustumassa. Yövyimme kivassa hotellissa tornin kupeessa ja kävimme jo illalla tunnelmoimassa tornin huipulla. Söimme hienossa torniravintolassa. Seuraavana päivänä kävimme Nilsiän Tahkovuorella kuntoilemassa rappuset ylös rinteen huipulle, Juankoskella Juicen patsasta ihailemassa ja Täyssinän rauhan rajamerkkiä paikantamassa Tuusniemen Ohtaansalmella sillan kupeessa. Kävimme uimassa Syvärillä, Vuotjärvellä, Muuruvedellä, Juojärvellä, Rikkavedellä, Suvasvedellä ja lopuksi kävin vielä paluumatkalla Kermajärvellä Karviosalmen kanavan kohdalla. Nicolas ui myös Syvärillä ja Vuotjärvellä.

Kävimme myös uimassa Sorsakosken uimarannalla Sorsavedellä ja Seinävuoren rotkolaaksolla Tuusniemellä. Matkalle osui myös Lastukosken kanava ja Juankosken kanava.

Puijon tornin huipulla. Taustalla Etelä-Kallavesi auringon laskiessa
Puijon mäkihyppyrit alhaalta päin kuvattuna
Mäkihyppyrillä maisemia katsomassa
Nilsiän Tahkovuoren huipulla rappusravin jälkeen 🙂
Nicolas Sorsakosken uimarannan hyppyrillä Sorsavedellä
Puijon tornissa tiirailemassa
Puijon tornin ravintolassa illallisella
Puijon torni iltavalaistuksessa
Nicolas laskeutumassa Puijon mäkeä vaijerilla
Nicolas Syvärin uimarannalla järven eteläkärjessä.
Nicolas Juankosken Juicentorilla musiikkilegenda Juicen muistomerkillä.
Seinävuoren rotkolaakson näköalatasanteella Tuusniemellä.

Itä-Hämeen maakuntaretki 19.8.2018

Kävimme Heinolassa katsomassa Jyrängönvirtaa ja siinä olevan Jyrängönkosken sekä kylpylän uimarannalla. Uimaranta oli tosi kaunis ja viihtyisä, yksi kesän parhaimpia bongauksia.

Hartolassa Itä-Hämeen museolla
Hartolan sotaveteraanien 12.3.1978 pystyttämä muistokivi vanhan asehuoneen paikalla kotiseutumuseon vieressä
Julius ja Nicolas Hartolan Jääsjärven uimarannalla
Hartolan Jääsjärven ”Aurinkorannan” eksoottinen pukukoppitalo
Hartolan kivikirkko

 

Valtteri Bottas- duathlon Nastolassa 19.8.2018

Alun perin oli tarkoitus osallistua tähän duathlon-kisaan itse jollain perhekokoonpanolla, mutta lopulta päädyttiin Juliuksen ja Nicolaksen kanssa yleisöksi tsemppaamaan kisailijoita.

Lähes ”pakollinen” yhteisselfie Mercedeksen formulakuljettajan Valtteri Bottaksen kanssa duathlonin maalialueella

Kanta-Hämeen maakuntaretki 12.8.2018

Kävin Juliuksen kanssa kiertämässä Hattulan, Hauhon ja Pälkäneen. Kävimme Vihavuoden kanavalla, jossa kävin uimassa Iso-Roineen järven puolella ja myöhemmin Puutikkalan kannaksen uimarannalla Kukkiassa uimassa.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko ulkoa päin kuvattuna 12.8.2018
Hattulan Pyhän Ristin kirkko sisältä päin kuvattuna. Maalauksia katossa ja seinilä oli todella paljon.
Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalauksia
Mierolan silta Hattulassa vuodelta 1919.
Alvettulan silta Hauholla vuodelta 1916
Hattulan Pyhän Ristin kirkon infotaulu
Hauhon kirkko sisältä päin kuvattuna
Hauhon kotiseutumuseo ja uskonpuhdistuksen ajan piispan Martti Skytten 1528-1550 muistomerkki Hauhon kirkolla 12.8.2018
Julius Kukkia-järven uimarannalla Puutikkalan kylän kannaksella

Täydellinen kuunpimennys Mikkelin Naisvuorella 27.7.2018

Päivin ja Magnuksen kanssa puoliksi sattumalta kiinnitimme huomiota Mikkelin Naisvuoren näkötornin lähistöllä pyörivään ihmisvilinään. Satuimme sopivasti seuraamaan kuunpimennystä kesäisen lämpimänä yönä. Suurin osa väestä tosin häipyi jo ennen aikojaan ennen kuin pimennys oli ehtinyt edes puoleenväliin. Hieno sää, paikka ja kokemus kaikkiaan 🙂

Mikkelin Naisvuoren näkötorni 27.7.2018
Kuunpimennys 27.7.2018
Tuleehan se Juusto sieltä lopulta esiin 😀
Päivi, Magnus ja Henri Mikkelin Naisvuorella 28.7.2018 alkuyöstä, kun kuu on jo tullut esiin.

Lepikon torppa Pielavedellä 29.7.2018

Päivin ja Magnuksen kanssa poikettiin legendaarisella UKK:n synnyintorpassa Pielavedellä heinäkuun lopulla. Kekkonen asui täällä lapsuuselämänsä ensimmäiset vuodet 1900-1904, jolloin perhe muutti pois torpasta.

Suomen klassisen presidenttilegendan UKK:n eli Urho Kaleva Kekkosen synnyintorppa Pielavedellä on ollut aikanaan miltei pyhiinvaelluskohde, koska siellä edelleen myydään paikallista torpan pihan multaakin 20 eurolla pienessä pussissa. Tätä multaa vietiin pussissa vuonna 1983 vielä suomalaisen poliitikkojen Neuvostoliiton vierailulla itänaapuriin lahjaksi hyvien idänsuhteiden ylläpitämiseksi 😀 Tämä taianomainen multapussi jätettiin kuitenkin ostamatta tällä kertaa. Olin viimeksi käynyt torpan pihalla vuonna 1996, joten oli hieno pitkästä aikaa käydä paikan päällä.

 

Päivi, Magnus ja Henri Lepikon torpalla Pielavedellä 29.7.2018
Päivi ja Magnus kirjoittamassa Lepikon torpan vieraskirjaan. UKK tarkkailee pöydällä 🙂
Magnus Lepikon torpan saunassa

Kesälomaretki 2018

Kesälomalla 2018 halusimme kiertää paikkoja, jossa lapset eivät olisi ennen käyneet. Itse olin käynyt viimeksi Valamon luostarissa sisällä 1984 ja Kerimäen kirkossa vuonna 1996, samana vuonna myös Ukko-Kolin huipulla, joten olikin jo korkea aika päivittää näitä käyntejä.

Aloitimme retken Uukuniemen pikkukylästä Venäjän rajan kupeesta. Uukuniemen kirkko, leirintäalue Pyhäjärven rannalla, Parikkan kirkko, Sikoharjulla Parikkalan kunnanviraston vieressä oleva Laatokan puolustajien muistomerkki ja koko Kesälahti kokonaisuudessaan olivat hienoja ja mieleenjääviä paikkoja. Kävin uimassa myös Simpeleenjärvessä ja Pyhäjärvellä tuli ensimmäistä kertaa kokeiltua suppilautailuakin leirintäalueella.

Tutustuimme Kesämaahan, kompaktiin lastenpuistoon, Punkaharjun maisemiin, Olavinlinnaan Savonlinnassa, Kerimäen maailman suurimpaan puukirkkoon ja Kolin jylhiin maisemiin. Kävimme myös tutustumassa nopeasti Päivin kanssa Outokumman vanhaan kaivokseen. Viinijärvellä kävimme kaikki ensimmäistä kertaa uimassa luonnovedessä, joka olikin todella lämmintä tuolloin. Joensuussa tutustuimme tsasounaan, kaupungin keskustaan ja Kontiolahden kirkkoon ulkopuolelta. Kävimme myös uimassa Höytiäisen järvessä Kontiolahden uimarannalta.

Paluumatkalla Varkaudessa kävimme pizzalla ja kuuntelin samalla puhelimesta jalkapallon jännittävää finaaliselostusta, jossa Ranska lopulta voitti Kroatian maalein 4-2. Ranskalle oli nostalginen hetki voittaa tasan 20 vuoden tauon jälkeen, tosin kesällä 1998 Dream Teamin voitossa tuntui silti olevan enemmän gloriaa kuin nyt. Zizoun, Laurent Blancin, Thierry Henryn, Didier Deschampsin, Fabian Barthezin ja muiden kumppaneiden tähdittämässä finaalivoitossa Brasiliasta maalein 3-0 kotikisoissa Ranskassa oli jotenkin ainutlaatuista.

 

 

Create your website at WordPress.com
Aloitus